Perhonen, vesiliukoinen öljyväri ,kevät 2019, myyty Pentti Laukkaselle
maanantai 21. syyskuuta 2020
Akryyli- ja vesivärimaalauksiani vuosilta 2012 ja 22017-2020
Hei kaikki, tässä joitakin maalauksiani...Akryylityö yllä keväältä 2020.
Tänä korona-aikana kaikille voimia ja turvaa Jumalan siipien suojassa. Lue psalmi 121 ja saat siitä voimaa.
Kannelmäen asemalla Helsingissä,akryyli 2019Taulujani esillä kesäkuussa 2020
Pohjois-Haagan kirjastossa vitriinissä.
Syyskuussa 2020 Lassilan kaupunginosassa Helsingissä
On perjantai 11 syyskuuta ja ajattelen sitä New Yorkin terroritekoa vuosia sitten. Asuimme silloin Kivenlahdessa.
Maailma ei ole muuttunut paremmaksi, päinvastoin. Juuri nyt on sateenkaariväen viikko Helsingissä ja seurakuntani siinä mukana. Mielestäni tämä on ristiriitaista, sillä Raamattu tuomitsee luonnonvastaiset suhteet yksiselitteisesti.
Luopumus Raamatun opetuksista ja Jumalan sanan halventaminen on vallalla maailmassa, miksi pääkaupunkiseudun luterilaisessa kirkoissakin?
Elämme koronan takia myös vaikeita aikoja. Parannuksen teko tulisi kuulua kristittyjen elämään. Maailmastahan pommitetaan kaikenlaisilla mielipiteillä televisiossa, lehdistössä ja jopa taiteessa. Raamatullisia arvoja ja mielipiteitä tunnutaan sensuroitavan....Taitaa olla loppu näköpiirissä.
.
Olen taas alkanut maalata. Se virkistää...Tässä kuva kansainvälisiltä markkinoilta Hesasta keskustasta. 20.09.2020
Tilaa:
Kommentit (Atom)











